Historia


TJM Power Oy sai alkunsa kahden yrityksen toimintojen yhdistymisestä vuonna 2008. As Networks Oy joka keskittyi heikkovirtajärjestelmiin (tietoliikenne-, antenni-, av-, ja turvajärjestelmät) ja JK-Tiimi Oy joka teki sähköurakointia.
As Networksin Ilkka Toivanen ja JK-Tiimin Juha Myllylä näkivät että yhdistymisellä voitaisiin yhdistää toimintoja ja parantaa asiakaspalvelua.

Yrityksen alottaessa toimintansa heinäkuussa 2008 yritykseen palkattiin omistajien lisäksi kolme työntekijää. Osa silloin palkatuista on edelleen töissä TJM Powerissa.

Arvot


TJM Powerissa pyritään panostamaan kestävämmän kehityksen ratkaisuun eikä esim. halvimpaan tai kalliimpaan ratkaisuun. Pyrimme rakentamaan asiat asiakkaallemme asiakaskohtaisesti ja näin ollen haluamme asiakkaallemme myös parhaan kohdistetun ratkaisun.

Kohdistettujen räätälöityjen ratkaisujen myötä pyrimme tuottamaan asiakkaalle pitkäaikaista yhteistyötä reilun ja järkevän pelin hengessä. Teemme asiakkaille kehitysehdotuksia ja osallistumme asiantuntijana asiakkaan tarpeiden mukaan palavereihin ja päätöksen tekoon osana yhteistyötämme.

TJM Power pyrkii myös osaltaan energia tehokkaisiin ratkaisuihin joilla yritykset voi osaltaa pienentää hiilijalanjälkiään sekä tehdä investointeja esim. valaistus hankintojen osalta.

Laatu


Noudatamme alan yleisiä standardeja ja hyvää asennustapaa. Koulutamme henkilökuntaa tarpeen mukaan ja valvomme asentajiemme asennuksia, tarkistus ja raportointi käytännöillä. Laadimme tarvittaessa työmaakohtaisen laatusuunnitelman.